| SAS Institute Oy 20 vuotta – vuosi 1987 historian käännekohtana
Vuosi 1987 on saattanut jäädä monelta jo unholaan. Varmaa kuitenkin on, ettei käytössä vielä ollut Googlea, 3G-verkkoa, iPodia eikä taulutelevisioita. Vuosi oli joka tapauksessa täynnä merkittäviä tapahtumia niin tieteelle kuin taiteelle, jossain mielessä se oli myös historian käännekohta.
Vuonna 1987 Nokia esitteli maailman ensimmäisen NMT-käsipuhelimen Nokia Citymanin, skandaalin käryinen Jumalan teatteri sai ”ensi-iltansa”, Star Trekin Next Generation -tv-sarja alkoi jaksolla Encounter at Fairpoint, suoritettiin maailman ensimmäinen sydän-keuhko-siirto, Mathias Rust laskeutui pienkoneellaan Moskovan Punaiselle torille, legendaarinen Rauli ”Badding” Somerjoki kuoli, Guns N’Roses julkaisi maailman myydyimmän debyyttialbumin Appetite for Destructionin ja Suomessa oli tammikuussa poikkeuksellisen kova pakkanen, kun Kaisaniemessäkin mitattiin -34,3 celsiusastetta. Saman vuoden lokakuussa perustettiin SAS Institute Oy ja yritystä luotsaamaan valittiin Matti Suutala.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin SAS Institute Oy viettää juhlavuottaan, edelleen Espoossa ja edelleen Matti Suutala yrityksen nokkamiehenä. Vain muutaman henkilön muodostamasta perustajajoukosta on kasvanut kahdessa vuosikymmenessä liki 70 henkilön elinvoimainen business intelligence -ohjelmistojen ja -palvelujen toimittaja.
SASin asiakkaina Suomessa on yli 200 julkisen ja yksityisen sektorin tietointensiivistä organisaatiota, jotka kehittävät ja ennakoivat toimintaansa tiedon avulla. Asiakkaat ovat olleet SASille alusta lähtien toiminnan lähtökohta ja juhlavuonna asiakkaat saavat kunniavieraan roolin. Juhlavuosi näkyy ja kuuluu kanavissa ja tapahtumissa pitkin vuotta 2007.
Takaisin |