 |
SASilla jo 20. kasvun vuosi Suomessa
SAS Institute Oy juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan koko historiansa ajan yhtäjaksoisesti jatkuneen kasvun merkeissä. Myös juhlavuonna SAS odottaa kaksinumeroista kasvua, sillä asiakkaiden tarve analyyttisille business intelligence-ratkaisuille voimistuu koko ajan.
Viime vuonna SASin liikevaihto kasvoi Suomessa 11 prosenttia ja nousi 17,3 miljoonaan euroon. Tärkeä luku yhtiötä alusta asti toimitusjohtajana luotsanneelle Matti Suutalalle, koska markoiksi muutettuna se merkitsi 100 miljoonan markan rajapyykin ylitystä. “Nuorena miehenä, kun käynnistin SAS Institute Oy:n toiminnan, ajattelin, että jonain päivänä saatan johtaa yritystä, jonka liikevaihto on sata miljoonaa. Nyt se on toteutunut”, hän iloitsee. Amerikkalaisen emoyhtiönsä tapaan myös Suomen SASin liikevaihto on kasvanut yhtäjaksoisesti joka vuosi. Emoyhtiö täytti viime vuonna 30 vuotta, ja sen liikevaihto kasvoi 12 prosenttia nousten nyt jo 1,9 miljardiin dollariin. “Jatkuva ja kannattava kasvu tuo vakautta, joka on erittäin tärkeää asiakkaillemme. Se turvaa toiminnan jatkuvuuden”, Suutala toteaa.
Pitkiä asiakkuuksia
Yhtäjaksoisia asiakkuuksia SASilla on ollut Suomessa jopa pitempään kuin maayhtiö on täällä toiminut. Alkon ja Kelan asiakkuudet ovat kestäneet jo 25 vuotta, Tilastokeskuksen 23 vuotta. Asiakkaita oli vuosi yhtiön perustamiseen jälkeen 100 ja 1991 jo täydet 200. SASin uusmyynti eli lisenssimyynti kasvoi viime vuonna Suomessa yli 20 prosenttia. Se kertoo, että asiakasorganisaatioilla on entistä enemmän tarpeita analyyttisen bisnes intelligencen hyödyntämiselle. Eniten kasvua toivat teollisuusasiakkaat, julkinen sektori sekä commercial-ala, johon SAS lukee telesektorin, kaupan ja palvelut. Viime vuoden suurimpia hankkeita SAS käynnisti Suutalan mukaan muun muassa Ruukin, Orionin, Veikkauksen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Globaalisti SASilla on yli 10 000 työntekijää. Suomessa määrä nousi viime vuoden lopulla 66:een edellisvuoden 56:sta. Nyt työntekijöitä on jo 70, ja määrä lisääntyy Suutalan mukaan loppuvuodenkin aikana.
Ratkaisuja ERPin päälle
Kuluvana vuonna Suutala odottaa yhtiön liikevaihdon kasvun jatkuvan kaksinumeroisin luvuin. Voimakkaimmin kysyntä lisääntyy teollisuuden parissa, jossa on alettu huomata, mihin valtavan isoja investointeja vaatineet toiminnanohjausjärjestelmät (ERP) pystyvät ja mihin eivät. ERP-järjestelmistä yritykset eivät Suutalan mukaan saa poikittaista näkymää yrityksen koko toimintaan, eivätkä ne sisällä analyyttisia ja ennustavia ominaisuuksia. “Niiden päälle me voimme tarjota yrityksille ratkaisuja muun muassa konserninlaajuiseen suorituskyvyn johtamiseen, asiakkuuksien ja toimitusketjun hallintaan, tuote- ja asiakaskannattavuuslaskentaan, kysynnän ennustamiseen, varaosaoptimointiin ja takuuanalyyseihin.” Kasvavaa kiinnostusta analyyttisiin ratkaisuihin on Suomessa myös vähittäiskaupan alalla. Tuotevalikoiman suunnittelu, tilanhallinta, kysynnän ennustaminen ja suorituskyvyn johtaminen SAS-ratkaisujen avulla ovat maailmalla tuottaneet huikeita tuloksia vähittäiskaupan yrityksille, ja vahvat referenssit innostavat toimialaa meilläkin. Julkisella sektorilla erityisesti terveydenhuollossa nähdään yhä selvemmin mahdollisuuksia kehittää määrärahojen niukkuudesta kärsivää toimintaa analyyttisten SAS-ratkaisujen avulla. Finanssisektorilla viisi pankkiryhmää valitsi Suomessa SASin Basel II -ratkaisukseen, joiden implementointi jatkuu edelleen. Samaan aikaan pankkien on ryhdyttävä pikaisesti valmistautumaan EU:n uuden sijoituspalveludirektiivin MiFIDin vaatimuksiin, johon SASilla on ratkaisu tarjolla. Vakuutusyhtiöiden puolestaan on alettava jo tänä vuonna rakentaa tietovarastoja Solvency II -vaatimusten mukaisiksi, ja SASilla on tarjottavana valmiit tietomallit sisältävä ratkaisu. Asiakkuuksien hallinta ja markkinoinnin automatisointi herättävät Suutalan mukaan kasvavaa kiinnostusta yli toimialojen, uutena esimerkkinä SASin ratkaisun jo viime vuonna valinnut Veikkaus Oy.
Todellista lisäarvoa
Viranomaisten hyväksyntää odottava Hyberionin siirtyminen Oraclen omistukseen viimeksi osoitti, että konsolidointi jatkuu ja voimistuu myös BI-markkinoilla. Entistä isommat pelurit ovat kiinnostumassa kasvavasta markkinasta, mikä myös nostaa BI-alan statusta ja luo uutta
kysyntää. SASin puolesta Suutala toivottaa lisääntyvän kilpailun tervetulleeksi.
“Silloin voimme alkaa keskustella, mitä BI todella on ja mikä on SASin rooli siinä”, hän toteaa 30 vuotta alalla toimineen yrityksen itsevarmuudella. Monet toimittajat kutsuvat BI:ksi ja jopa analytiikaksi perinteistä peruutuspeiliin katsovaa raportointia, joka ei paljon lisäarvoa asiakkaille tuo. Rohjetaanpa myös kutsua ennusteiksi historiadataan perustuvia keskiarvoennusteita, joilla ei Suutalan mielestä ole mitään tekemistä tulevaisuuden ennakoinnin kanssa. “Meidän ratkaisuissamme on sisällä aikasarja-analyysia, todella monimutkaista tilastoanalyysia, lineaarista optimointia ja muita ominaisuuksia, jotka tuovat todellista lisäarvoa. Asiakkaat voivat säästää
satoja tuhansia tai miljoonia euroja tai saada merkittävää lisämyyntiä.”
Maayhtiöiden asema vahvistuu
SAS on tänä vuonna purkanut Saksan Heidelbergissa alas EMEA-alueen pääkonttorin, joka perustettiin 1980 yhtiön Euroopan toimintojen käynnistämiseksi ja pikkuhiljaa lisääntyneiden maayhtiöiden tueksi. “SASilla on tytäryhtiöt lähes jokaisessa Euroopan maassa. Ne ovat kasvaneet vahvoiksi ja itsenäisiksi ja pystyvät nyt viemään omaa toimintaansa eteenpäin ilman Euroopan keskushallinnon tukea. EMEA-organisaation purkamisen myötä maayhtiöiden vastuu ja päätösvalta kasvavat entisestään”, Suutala kertoo. Väliportaan poistamalla SAS haluaa myös virtaviivaistaa globaalien asiakkaiden hoitomalleja. Niissä siirrytään yhä enemmän globaaleihin prosesseihin, kuten asiakasorganisaatiot itsekin ovat tehneet. Teknistä tukea ja asiantuntemusta Suomeen saadaan edelleenkin aina tarvittaessa SASin kansainvälisestä organisaatiosta juuri sieltä, mistä paras osaaminen on saatavilla. Parhaillaan SAS kehittää Suutalan mukaan Suomessa voimakkaasti kumppaniverkostoaan, joka tarjoaa asiakkaiden vaativiin projekteihin liikkeenjohdon konsultointiosaamista, toimialatuntemusta sekä SAS-ratkaisujen teknisiä toteutusresursseja. “Haluamme lisätä tarjontaa, jotta asiakkailla on saatavilla paitsi enemmän resursseja myös enemmän vaihtoehtoja, joiden joukosta valita yhteistyökumppaninsa”,hän toteaa. |
 |
|