Press Release
Lehdistö |
SAS Instituten liikevaihto jälleen ennätyslukemiinLiiketoiminta-analytiikkaan erikoistunut maailman suurin itsenäinen ohjelmistotalo SAS Institute jatkoi kasvuaan taloudellisesta taantumasta huolimatta. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 2,31 miljardia dollaria, joka on 2,2 prosenttia edellisvuotta korkeampi.HELSINKI (17 Helmi 2010) – "Jatkuva kasvumme on osoitus siitä, että sitoutumisemme asiakkaisiin, työntekijöihin ja tuotekehitykseen on ollut kannattava investointi", SASin pääjohtajaJim Goodnight sanoo. "Emme ainoastaan selättäneet taantumaa, me tyrmäsimme sen." Samaan aikaan kun merkittävien toimittajien ohjelmistomyynti markkinoilla on ollut laskussa, SASin ohjelmistomyynti kohosi 3,3 prosenttia. Vuoden 2009 liikevaihdosta 23 prosenttia sijoitettiin tuotekehitykseen. Yleisestä maailmantilasta poiketen yhtiössä ei myöskään toteutettu taloudellisista paineista johtuvia irtisanomisia. "Annoin vuosi sitten henkilöstölle lupauksen, ettemme toteuta irtisanomisia vuoden aikana", Goodnight sanoo. "Halusin, että työntekijämme voivat keskittyä työhönsä ilman epävarmuutta. Kasvumme jatkui taantumasta huolimatta ja odotamme innolla uusien tuotteiden lanseeraamista vuonna 2010. Kehitysvauhtimme on nyt kovempi kuin koskaan aiemmin." "Myös Suomen osalta ohjelmistoliikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia, kasvu oli suurinta pankin ja kaupan toimialoilla", kertoo SAS Institute Oy:n toimitusjohtaja Matti Suutala. Haasteelliset ajat vauhdittivat taantumaa torjuvien ratkaisujen myyntiä Vuoden 2009 tulos osoittaa edellisvuoden tapaan, että asiakkaat hankkivat liikevaihtoa kasvattavia SAS-ratkaisuja muun muassa tehostaakseen asiakassuhteita ja riskienhallintaa. Myös merkittävin kasvu näkyi tämän tyyppisten analytiikka-, asiakashallinta-, tiedon integrointi-, ja riskienhallintaratkaisujen myynnissä. Toimialaratkaisuista pankki-, valtionhallinto-, terveydenhuolto-, vakuutus- ja vähittäiskaupparatkaisut myivät parhaiten. Huomionarvoista on, että merkittävin kasvu tapahtui finanssialan ratkaisuissa, joiden myynti oli 42 prosenttia kokonaisliikevaihdosta. Alan yritykset kääntyivät SASin puoleen navigoidakseen muun muassa asiakastarpeiden, liiketoimintamallien sekä pankkivalvonnan haasteellisessa muutosviidakossa. ”Kasvu tällä alueella on todellinen saavutus, koska se osoittaa, että finanssiyhtiöt luottavat kykyymme ratkoa monimutkaisia liiketoimintahaasteita”, Goodnight sanoo. Valtionhallinnon ratkaisut kattavat 15 prosenttia SASin kokonaisliikevaihdosta. Suurimmat huolenaiheet tällä alueella liittyivät verotulojen laskuun, palvelutasojen hallintaan, sekä palvelun läpinäkyvyyteen. "Kiinnostus tiedon käyttämiseen strategisena välineenä petosten ehkäisyssä, verotuksen hallinnassa ja verotulojen optimaalisessa hyödyntämisessä on selkeässä kasvussa", Goodnight jatkaa. Vähittäiskaupan myynti kasvoi 12 prosenttia huolimatta alan haasteellisesta ympäristöstä. "Yli kymmenen prosentin kasvu tällä alueella on jo itsessään merkittävä", Goodnight sanoo. "Autamme vähittäiskauppoja tuotehinnoittelussa ja myymälävarastoinnissa huomioiden alueelliset, paikalliset ja jopa kauppakohtaiset erot asiakaskäyttäytymisessä. Tämä parantaa vähittäiskauppojen usein niukkoja marginaaleja." Kansainvälinen menestys Edellisvuosien tapaan SASin liikevaihto pysyi maailmanlaajuisesti tasaisena. Kokonaisliikevaihdosta 44 prosenttia tuli Yhdysvalloista ja Latinalaisesta Amerikasta, 45 prosenttia Euroopasta, Lähi-idästä ja Afrikasta (EMEA) ja 11 prosenttia Aasian ja Tyynenmeren alueelta Kaikkiaan 83 prosenttia 120 maasta, joissa SASilla on liiketoimintaa, kasvatti ohjelmistomyyntiään. Suurin myynnin kasvu tapahtui Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Saksassa ja Hollannissa. Kasvu vaihteli kuuden ja 17 prosentin välillä. Kehittyvillä markkinoilla yli kymmenen prosentin kasvu saavutettiin suurimmassa osassa Itä-Eurooppaa, Lähi-itää ja Etelä-Afrikkaa, sekä osissa Aasiaa ja Latinalaista Amerikkaa. Asiakasmäärän kasvu SAS sai 1389 uutta asiakasta maailmanlaajuisesti vuonna 2009. Uusia asiakkaita ovat muun muassa: Anglopharma, Bombay Stock Exchange, the Clorox Company of Canada Ltd., Efficiency Unit, Fiat Automóveis, Lego Systems Inc., Loyalty New Zealand, Niagara Health System, RH Donnelly Inc., Telefonica, TV 2 AS (Norway), WestJet, Wet Seal Inc., Wistron Corp. ja Vattenfall. Liiketoiminta-analytiikan tehokas hyödyntäminen on perinteisesti yhdistetty suuriin yrityksiin. Vuoden 2009 FORTUNE Global 500® -listan sadan suurimman joukosta 93 onkin SASin asiakkaita. Yhdysvalloissa kuitenkin 80 prosenttia uusista kaupallisista asiakkuuksista on pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Se osoittaa, että myös alle 500 miljoonan dollarin liikevaihdon yritykset ymmärtävät liiketoiminta-analytiikan arvon. Tehokas kumppaniohjelma tuottaa tulosta SASin kasvava kumppaniverkosto oli keskeisessä roolissa 25 prosentissa uusmyynnistä, sekä 50 prosentissa suurimmista kansanvälisistä sopimuksista. SAS käynnisti myös merkittäviä strategisia hankkeita solmimalla yhteistyösopimuksia johtavien liikkeenjohdon konsultointiyritysten ja järjestelmäintegraattoreiden kanssa, sekä laajentamalla in-database -toimintojaan kattamaan useita kumppanialustoja, kuten Teradata ja Netezza. Lisäksi yhtiö keskittyi edelleen rakentamaan kolmannen osapuolen kanavia. Kumppanuudet globaalien järjestelmäintegraattoreiden, kuten Accenturen, Capgeminin, Deloitten, ja Wipro Technologiesin, kanssa tarjoavat asiakkaille erityisen asiantuntemuksen ja taidot laajentaa liiketoiminta-analytiikka koko yhtiön kattavaksi. Ohjelmistoliiketoiminnan näkymien edelleen muuttuessa SAS tulee jatkamaan tämän kaltaista yhteistyötä, tavoitteena luoda innovatiivisia ja analytiikka-vetoisia ratkaisuja, sekä uusia jakelumenetelmiä vastaamaan asiakkaidensa tarpeisiin. Tulevaisuuden näkymät Talouden vähitellen toipuessa, yritykset ympäri maailmaa keskittyvät tänä vuonna asiakaskeskeisyyden parantamiseen, liikevaihdon kasvattamiseen, sekä liiketoimintansa optimoimiseen. SAS panostaa tähän tarjoamalla liiketoiminta-analytiikan viitekehyksen, joka kasvaa ajan ja tarpeiden mukana, sekä kattavan valikoiman lisäarvoa tuottavia ratkaisuja. "Elämme maailmantaloudessa, jossa käänne parempaan ei tapahdu kaikkialla samaan aikaan", SASin Senior Vice President
Jim Davis
sanoo. "Meidän on ensin selvitettävä eri alueiden taloudellinen tilanne, ennen kuin osaamme nähdä, missä mahdollisuudet ovat ja kuinka niitä tulisi lähestyä."
SAS Institute auttaa asiakkaitaan hyödyntämään analytiikkaa liiketoiminnan johtamisessa ja organisaation eri toimintojen päivittäisen työn tehostamisessa. SAS tuntee analytiikan. Markkinajohtajuus liiketoiminta-analytiikassa pohjautuu 35 vuoden kokemukseen ja määrätietoiseen tuotekehitykseen. Konsernin katkeamaton vuosittainen liikevaihdon kasvu perustuu kykyymme kuunnella asiakkaiden tarpeita ja ratkaista niitä. Vahvuutemme syntyy edistyksellisten ohjelmistojen lisäksi osaavasta henkilöstöstä. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, ja sen tulokset näkyvät muun muassa ykköstilana FORTUNE '2011 100 Best Companies to Work For –listalla. |
SASin lehdistökontaktit Suomessa:
|