SASSAS Finland
Superior software the gives you THE POWER TO KNOW Tapahtumat Kumppanit SAS-Julkaisut Työpaikat Yhteystiedot
Etusivu Ratkaisut Palvelut Asiakkaat Koulutus SAS suomessa www.sas.com
Lehdistö
 
mIELENTERVEYSTYÖ sasIN TUEN KOHTEENA

Tiedote 21.12.2007

SAS Instituten kansainvälisen periaatteen mukaan organisaation on menestyksensä myötä kyettävä tuottamaan suoraa yhteiskunnallista hyötyä lähiympäristöönsä. Se tarkoittaa myös kaupankäynnin ulkopuolella olevia asioita, kuten hyväntekeväisyyttä. Näin ollen Suomessa hyväntekeväisyys kohdistetaan nimenomaan täällä sijaitseville tahoille.

ICT-ala on yksi haasteellisimmista toimintaympäristöistä, sillä vauhti on melkoinen, ja kova kilpailutilanne aiheuttaa monille työntekijöille paineita. Jotta mahdollisimman harva sairastuisi, tarvitaan ennalta ehkäisevää työtä, usein koulutuksen tai valistuksen muodossa.

Suomen Mielenterveysseura on kansanterveysjärjestö, jonka painopistealueena on mielenterveyttä edistävä ja häiriöitä ehkäisevä työ. Seuralla on useita ajankohtaisia työmuotoja, joista ehkä laajin on mielenterveyden ensiaputaitojen koulutus - tavoitteena peräti kansalaistaidon taso. Tietoa jaetaan paitsi aikuisväestölle myös nuorille, jotka tavoitetaan yhteistyöllä koulujen kanssa. Koulutuksella pyritään löytämään omat vahvuudet ja erilaiset selviytymiskeinot sekä tunnistamaan häiriöt ja tilanteet, jolloin apua on haettava.

Mielenterveysseuran työn vahvuuksia ovat mm. itsemurhien ehkäisy ja kriisityö. Helsingin SOS-keskus on perustettu jo vuonna 1970 ja se on edelleen Suomen ainoa itsemurhien ehkäisykeskus. SOS-auto päivystää pääkaupunkiseudulla vuorokauden ympäri samoin kuin kriisivastaanotto, jossa on erityisyksikkö palvelemassa Suomessa asuvia ulkomaalaisia.

Mielenterveysseuran kriisikeskusten verkostoon kuuluu yhteensä 16 kriisikeskusta, joita ylläpitävät paikalliset mielenterveysseurat. Lisäksi osa kriisikeskuksista on mukana Tukinetissä, joka on verkossa toimiva kriisikeskus.

Kuntoutuskursseja seura tarjoaa vaikeissa elämäntilanteissa oleville, ja kriisejä kokeneille perheille, nuorille ja vanhemmille.

”Seuran valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tulee vuositasolla peräti 60 000 puhelua, mutta taloudellista tukea tarvitaan roimasti lisää, sillä noin 100 000 puhelua jää vuosittain vastaamatta”, kertoo Kristina Salonen, Suomen Mielenterveysseuran viestintäjohtaja.

Muun muassa kriisipuhelimen tukemiseksi SAS lahjoittaa Mielenterveysseuralle 5.000 euroa ja toivoo mahdollisimman monen organisaation seuraavan esimerkkiä, sillä henkinen jaksaminen on koko yhteiskunnan hyödyksi.

Lisätietoja:

SAS Institute Oy, Tiina Härkönen, etunimi.sukunimi@ssf.sas.com

Suomen Mielenterveysseura, Kristina Salonen, etunimi.sukunimi@mielenterveysseura.fi

 

 

SAS Institute lyhyesti: SAS on business intelligence -ratkaisujen ja -palvelujen markkinajohtaja. Ratkaisuja käytetään maailmanlaajuisesti 42 000 kohteessa. SAS auttaa yrityksiä kehittämään kannattavampia asiakas- ja toimittajasuhteita, tekemään tarkempia ja parempaan tietoon perustuvia päätöksiä sekä johtamaan organisaatioita. SAS on ainoa toimittaja, joka integroi täysin tietovarastoinnin, analysoinnin ja perinteiset business intelligence -sovellukset tiedon jalostamiseksi suurista datamääristä. SAS on jo vuodesta 1976 antanut asiakkailleen avaimet tiedon hallintaan.

SAS Institute Oy:n liikevaihto vuonna 2006 oli 17,3 miljoonaa euroa, ja SASin palveluksessa Suomessa työskentelee 70 henkilöä. Globaalisti SASin liikevaihto oli vuonna 2006 1,9 miljardia dollaria.

 

 

Asiakkaat
Uutiskirjeet (engl.)

Ota yhteyttä
 Puh. +358 (0)9 5255 71
 Fax +358 (0)9 5255 7200
  sasinstituteoy(at)ssf.sas.com
The Power to Know
   Contact Us     Search     Terms of Use & Legal Information     Privacy Statement   Copyright © 2007 SAS Institute Inc. All Rights Reserved